”Mistäs sitä voit tietää, mistä ilmansuunnasta aurinko täällä nousee?”

Kysymys, jota ei ehkä välttämättä odottaisi kuulevan maailman suurimman suunnistustapahtuman ankkuriosuudelle lähtevän urheilijattaren suusta. Kaikki on kuitenkin mahdollista, ja niinpä pitkään ja hartaasti koottu venlojen ja veljien seurakunta asetti lauantaiaamuna neulat pohjoista ja keulat Jämsää kohti suuntana Jämsä-Jukola 2013.

Koska ensikertalaisten erinomaiset kokemukset vuoden takaisessa taistossa Vantaalla olivat jättäneet niin paljon ilon- ja keskustelunaiheita kahvipöydän ääreen, lyötiin osallistuminen lukkoon tänä vuonna jo hyvissä ajoin. Isoksi iloksi seitsemän könsikkään joukko sai rinnalleen tälle vuodelle naiskauneutta, kun neljä Venlatarta sanoi lopulta tahdon metsien kutsuun. Huonosti tai vielä huonommin nukutun perjantaiyön jälkeen kaikki oli kuitenkin valmista, ja kohteet kartalla enää vain odottivat kulkijaansa.

Venlojen startti tapahtui iltapäivällä jännityksen ollessa aivan huipussaan niin lähtösuoran päässä kuin kisakylässäkin. Minna Kaupin kanssa samalla viivalle asettui itseoikeutetusti Firstbeatin perinteisintä naisosaamista. YLEkin oli ajanhermolla onnistuessaan taltioimaan monta sekuntia Hyvinvointiasiantuntijan uskomatonta prosessointia ensimmäisellä rastilla. Onnistunut ja ehjä suoritus takasi erinomaiset asetelmat jatkoon. Keskimmäisillä osuuksilla viestin ilosanomaa veivät eteenpäin energiset ensikertalaiset, jotka löivät laudalta kertaheitolla kaikki ennakkoaikataulut ja spekulaatiot eksymisistä: viivat ja neula karttapohjoiseen, jalka syönnille ja nuolta kohti. Lajin helppous viehättää! Enää mäkinen maasto ja 8,7km erotti joukkueen onnistuneesta suorituksesta. Ankkurin napeilla oli siunattu joukkueen henkistä selkärankaa. Tällä kertaa oli selvästi päätetty lähteä kiertämään rataa oikeaan suuntaan ja rastit tulivatkin vastaan oikeilla paikoillaan. Lopulta maali, viimeinen leimaus ja vielä kerran maali tulivat vastaan 5 tunnin 58minuutin 55sekunnin jälkeen. Iloiset, uupuneet ja erittäin onnelliset ensikertalaiset olivat tämän jälkeen saunan ja sihijuomansa ansainneet. Upea suoritus!

Veljet ja Jukolan yö kutsuivat kansaa koolle perinteisesti puolenyön jo lähestyessä. Hetki ennen ja jälkeen startin ovat jo vuosikymmeniä olleet yksi Suomen suven ikimuistoisimpia hetkiä. Viimevuotista tuhannen sijan parantamista ei tällä kertaa lähdetty tavoittelemaan, vaan median suuntaan annettu perinteisempi tavoite tervehenkisestä ja sosiaalisesta osallistumisesta löi raamit tulevalle suoritukselle.

Vaativan avausosuuden paikan sai kaikin tuomariäänin Vaasan lahja Firstbeatiläiselle suunnistusperheelle. Mies, jolla on yksistään enemmän Jukolan lusikoita vyöllä kuin koko muulla joukkueella yhteensä oli jälleen itse varmuus tuoden joukkueen kärjen takana vaihtoon hyvissä asemissa. Toisena valopäänä yön pimeyteen sukelsi joukkueen sydän ja sielu, jolle ratamestari tarjoili vaativan 13km kattauksen. Leima, leima,leima, uusi kartta vaihdosta kaverille, kädet ilmaan ja huippusuoriutuminen oli tältäkin osin valmis. Pitkää ja haastavaa kolmatta linjaa painoi Kainuun korpimetsien kasvatti nakutellen onnistuneita rasteja koko joukosta suurimman määrän.
Firstbeatin juna kulki VR:stä poiketen tässä vaiheessa jopa edellä ennakkolaskelmia. Junassa jälleen veturi vaihtui ja jos kilpailun alussa oli keulilla ollut Allegron ja Pendoliinon kaltaisia pikakiitureita, niin vaihdossa hiilivaunua vetämään asettui raskaampi höyryveturi. Kiskot vie ja kiskot tuo, minkä seurauksena välillä viestinviejä sai tehdä kunniaa ruuhkaiselle vastaantulevalle liikenteelle iloisesti ihmetellen. Viimeinen pummi tuli vielä vaihtoaidalla, mutta siitä huolimatta joukkueen täsmähankinta Timoksi viidennelle osuudelle pääsi matkaan, edelleen kärjen takaa. Vahvajalkainen suoritus kangasmetsässä sai varauksettomat kehut kaikilta natiiveilta. Vaihdossa vastuu siirtyi joukkueen sulavajalkaisimpaan viitapiruun, joka nahkoi selkiä pitkälle toistasataa yli, ali ja ohitellen. Kaunista!

Tänä vuonna ankkuriosuudelle päästiin ennätyksellisesti ennen yhteislähtöä. Ensin mennään ja sitten mietitään. Sitten mietitään, ja taas mennään. Jälkimmäinen vaihtoehto osoittautui lopulta paremmaksi ja lopulta aivan hurja loppuveto piti pilkkanaan ratamestarin virittämiä sudenkuoppia maalivaatetta kohti. Lopulta 82 kilometrin, vajaan 12 tunnin, 134 129 sydämenlyönnin jälkeen veljet tapasivat jälleen toisensa sijoituksensa ollessa 606, olkoot toimitsijat sitten mitä mieltä tahansa.

Aamun koittaessa oli koossa joukko erittäin onnellisia ja väsyneitä oman Venlan ja Jukolansa sankareita. Vaikka unta ei yöltä ollut takana silmäystäkään ja osaksi varmasti juuri siitä syystä, jaksoi huonompikin leuka vielä naurattaa.  Iso halaus vielä teille rakkaat Venlat, kun jaksoitte elää, nauraa ja kannustaa viestissä mukana läpi yöttömän yön. Lisäksi erityiskiitos ohjaajantuoliin toisen osuuden kapteenillemme, teit jälleen valtavan roolityön niin kentällä kuin kulisseissakin, kiitos.

Saimme omalta osaltamme olla mukana tätä Jukolan yön tarunhohtoista kertomaa ja jatkumoa. Tapahtuma on ainutlaatuinen ja osittain selittämätön yhdistelmä luontoa, yhteisöllisyyttä ja liikuntaa sen puhtaimmassa muodossa. Mikään valmennuksellinen kurssi tai seminaari ei pääse lähellekään niitä yhdistäviä vaikutuksia, mitä tämänkaltainen tiivis hetki keskellä luontoa ja arjen rientoa yhteisölleen tarjoaa.  Kiitoksia siitä vuosien taakse, arvoisat kaukametsäläiset!

Veljenne,
Simeoni