Matkalla ei mihinkään

Täydellisen kaunis loppukesän päivä Päijänteellä vanhojen pelikavereiden kanssa golfin ja saunomisen merkeissä. Tuttujen juttujen ohi alitajuntaan hiipi illan aikana vanhan ystävän kanssa käyty keskustelu omien rajojen etsimisestä. Yllytyshulluksi en itseäni osaa laskea, mutta sisäinen palo nähdä missä kulkee inhimillisen suorituskyvyn rajat olivat saaneet yliotteen tietoisen ja tiedostamattoman mielen välimaastossa.

Motiivit ja valmistautuminen

Koska kyseessä oli täysin omien motiivien päälle syntynyt tarve mittauttaa kehon ja psyyken kestävyyttä, oli lopulta luonnollinen valinta järjestää tapahtuma itse ilman virallisia kisakoneistoja ja aikatauluja. Fyysisesti suurin osa harjoittelusta tapahtui totutunlaisesti pallopelien merkeissä, minkä lisäksi tuli kuluneen syksyn aikana juostua reilut kymmenkunta varsinaista juoksulenkkiä. Viimeiset kaksi kuukautta työpöydän päällä on komeillut alan ehdottoman pioneerin Forrest Gumpin kuva maantieltä, jonka myötä näin pitkissä suorituksissa fyysistäkin kuntoa tärkeämpään asemaan nouseva henkinen kestävyys on tehnyt omaa alitajunnan tasolla tapahtuvaa valmistautumistaan.

Yksinään juostessa kehoa ja kumuloituvaa kuormitusta tulee seurattua huomattavasti tarkemmin kuin matkan edetessä hyvän porukan tai musiikin tahtiin.  Tämän vuoksi haastoin kollegoita Firstbeatiltä osallistumaan mukaan joko alusta saakka tai matkan varrelta hieman lyhyempien osuuksien merkeissä. Ilokseni sain myöntävän vastauksen Tiinan, Tuomaksen kuin myös yrityksen kovakuntoisimman Jounin suunnalta, minkä lisäksi muutamia hankkeesta kuulleita ystäviäni lupautui mukaan matkalle. Valmistautuminen kokonaisuudessaan tankkauksineen meni hyvin ja lauantaiaamun valjetessa keho oli täynnä energiaa ja palautumisen indeksit tappiinsa viritettyinä.

Rajaa kohden

Päivä lähti suotuisissa merkeissä käyntiin koleahkossaa syyskelissä. Ensimmäiset kilometrit menivät tarkkaan kehoa kuunnellen ilman nivelistä ja lihaksista kantautuvia vikailmoituksia. Kilometrit etenivät, maisemat ja seura vaihtuivat ja Jounin kanssa saatiin todeta, että marathon matka tuli täyteen Killerin maisemissa. Tätä juhlistimme kupilla kahvia ja kämmenellisellä suolaa, mikä tuskin on aivan tavallisin kombinaatio tilaukselle kyseisestä kanttiinista. Takaisku matkalle tuli 57km jälkeen, kun Jounin oikea polvinivel alkoi vihoittelemaan, minkä jälkeen ainoa oikea ratkaisu oli turvata laadukas harjoittelu myös jatkossa ja lopettaa juokseminen tältä erää. Tulos ylitti kuitenkin 25 kilometrillä Jounin aikaisemman lenkkiennätyksen ja varmasti pieni ultrajuoksijan siemen oli kokemuksen myötä kylvetty.

Matkani jatkui tämän jälkeen tasaisen hiljaista vauhtia, tankkauksen merkitys alkoi korostua entisestään. Pasta, malto, geelit, urheilujuoma ja banaanit olivat hyviä perusenergian lähteitä pitkin päivää. Matkavauhti oli aamusta hivenen tippunut, mutta jalka nousi edelleen ilman isompia kipuja sateen ja pimeyden alkaessa ottaa valtaa väistyvän päivän tieltä. Pieniä fyysisiä ja henkisiä horjahduksia lukuun ottamatta, mielessä ei käynyt kertaakaan suorituksen lopettaminen ennen tuplamarathonin rajaa. Siinä vaiheessa kun siirryttiin hunajasnapseihin merisuolalla, kyytipoikana suolakurkkupurkin neste, tunsin että ollaan menossa jotain sellaista kohti mistä ei ollut aikaisempaa kokemusta.

Jo alusta asti olin tehnyt selväksi yhden pelisäännön: vaikka tarkoitus on selvittää myytti ”Jos ei vauhti tapa, niin mikä sitten?”, suurinta rohkeutta vaaditaan siinä vaiheessa, kun uskaltaa myöntää itselleen päätylankun tulleen vastaan. Ja olen näin jälkeenpäin erittäin tyytyväinen, että tämän päätöksen pystyin lopulta tekemään itse, eikä esimerkiksi paikallinen ensivaste tai koiranulkoiluttaja sunnuntaiaamuna Palokkajärven poluilla.

Mieleenpainuvimmat hetket matkassa liittyivät viimeiseen 15 kilometrin hurmokseen, huomasin juoksevani  hymy huulilla nauraen ja musiikkia kuunnellen ilman minkäänlaisia kiputiloja jaloissa. Sain siinä vaiheessa puhelimen kautta kuulla, että paikallisessa ravitsemusliikkeessä oli alettu pitämään kisastudiota yllä ja mukana hengessä oli huomattavasti enemmän porukkaa aina Saksaa myöden kuin ikinä olisin osannut kuvitella.

Aikaa oli aamusta kulunut 16 tuntia ja 5 minuuttia, matkamittarin hohtaessa lukemaa 105,3km.

Lopulta matka päättyi kotiovelle mistä se oli alkanutkin kellon ollessa jo pitkälle sunnuntain puolella. Aikaa oli aamusta kulunut 16 tuntia ja 5 minuuttia, matkamittarin hohtaessa lukemaa 105,3km. Aivan huikea fiilis kädet pystyssä loppusuoralla, pieni Jari Porttila –tyyppinen haastattelu itsekseni kotipihalla keinutuolissa muisteltavaksi ja suihkua kohden. Venyttelyn kohdalla olin painanut koko päivän Ignore-nappulaa, joten järkeilin että turha sitä on enää tässäkään vaiheessa aloittaa. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna olin raakasti väärässä. Puntarissa oli päivän päätteeksi sama 90kg kuin lähtiessä onnistuneen tankkauksen myötä, joten painonhallintakurssille kyseisestä suorituksesta ei tämän case studyn perusteella empiiristä näyttöä kulutetusta 8800kcal huolimatta ole. Sen sijaan pituuden suhteen runkoa oli maantie painovoiman myötä hakannut siinä määrin kasaan, että kirjanmerkki pään päältä löytyi urakan jälkeen 2,5cm alempaa kuin lähtölaukauksen aikaan aamulla. Suuren esikuvani tavoin ajattelin ”I’m pretty tired” ja valitsin siinä kohtaa sängyn huurteisen sijaan.

Palautuminen

Vaikka uni ei heti alkuun tullutkaan, krampeista tai kiputiloista ei yöaikaan tarvinnut kärsiä. Suoritus toki näkyi yöpalautumisen heikentymisenä, mutta aivan täydellistä droppia ei tällä puolen kuitenkaan näkynyt. Levon ja rauhoittumisen myötä palautuminen on edennyt hyvin ja lihassolutasoa vakavampaa vauriota ei ole toistaiseksi tullut vastaan. Tosin askel näin parin päivän jälkeen, sikäli kun mahdollista, on vielä lauantaistakin lyhyempi. Tulokset palautumisen suhteen kuitenkin kertovat suunnan olevan oikea, latausaika vain taitaa olla tavanomaista hieman pidempi.

Suoritus näkyi yöpalautumisen heikentymisenä, mutta aivan täydellistä droppia ei tällä puolen kuitenkaan näkynyt.

Erittäin lämpimät kiitokset vielä kertaalleen kaikille luonnossa sekä hengessä mukana olleille hienoille kanssaeläjille. Rajoja ei ole tehty rikottaviksi, ne täytyy vain löytää…